keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Tutkimusmatka

Tälle näyttää maailma.














Näkymä Skandeilta Abiskoon, katse kohti Itää ja Kebnekaisea. Tuntemattoman tunturijärven äärellä vettä juoden, kahvia keittäen. Aina ei rasita arki.

Väinönputki

VÄINÖNPUTKI


















Angelica archangelica
Riksgränsen 08/2012

HUOM! toisin kuin koiranputki tai varsinkaan ukonputki, SOPII SYÖTÄVÄKSI.
Tosin ei maistu hyvälle.

Kasvumuoto: Monivuotinen, kerran kukkiva ruoho

Kukka: Teriö säteittäinen, valkoinen–punertava–vihertävänvalkoinen

Lehdet: Kierteisesti, ruodillisia, lehtituppi iso ja pullea

Väinönputki on rauhoitettu Oulun läänin eteläpuolella.
Monet sarjakukkaiskasvimme on omistettu eläimille, jolloin nimi osoittaa kasvin vähäarvoisuutta tai suoranaista käyttökelvottomuutta ihmiselle. Väinönputki on pohjoisilla kasvupaikoillaan porojen ja karhujen herkkua, mutta maistuu myös ihmiselle ja Lapissa lajia onkin kutsuttu ihmisenputkeksi. Tarun mukaan arvokkaan hyötykasvin käytön ihmiskunnalle opetti itse arkkienkeli Rafael, johon kasvin tieteellinen lajinimi viittaa. Kasvin meikäläinen nimi väinönputki lienee annettu suomalaismytologian suurmiehen, Kalevalan tietäjä Väinämöisen kunniaksi.

Variksenmarja

VARIKSENMARJA













Empetrum Nigrum
Halti 08/2011

Nimi myös: Kaarnikka

Kasvumuoto: Monivuotinen varpu, kanervakasvi

Hedelmä: Kiiltävän musta, mehevä luumarja

Variksenmarjan sukunimi Empetrum tarkoittaa sananmukaisesti kalliolla kasvavaa. Variksenmarjan marjoja syövät monenlaiset eläimet punarinnasta metsoon ja kärpästä karhuun. Tunturipaljakan vähälumisilla alueillakin sinnittelevä varpu on yksi kiirunan tärkeimpiä eineksiä kaamoksen aikana. Lumen alla marjat säilyvät pilaantumatta talven yli, jolloin ne ovat varsinkin Lapissa tärkeä ravinnonlähde muuttolinnuille ennen kesän hyönteispaljouden heräämistä.

Viime aikoina marjoja on alettu markkinoida myös etelään, ennen muuta mehu- ja viiniteollisuuden raaka-aineeksi. Variksenmarja ei kauppamiesten mielestä ole nähtävästi tarpeeksi myyvä, joten marjoja on kaupiteltu jopa tunturimustikan nimellä. Parempi on kuitenkin Lapissa käytetty ja laajalti kauppanimeksi otettu kaarnikka.

Vaivaispaju

VAIVAISPAJU













Salix herbacea
Abisko 08/2012

 Kasvaa suikerona, eli kiemurtelee maata pitkin. Laji kasvaa mattomaisesti 1–5 cm korkeaksi

Suomessa vaivaispaju kasvaa tunturipaljakalla alle 1270 m korkeuteen. Vaivaispaju kasvaa tuntureilla paljakan kankailla, puronvarsilla, kallioilla ja lumenviipymillä. Vaivaispajua kasvaa paikoin Lapin koivumetsävyöhykkeessä, mutta vain hyvin harvinaisena havumetsävyöhykkeessä jokivarsilla. Eteläisimmät vaivaispajut ovat Pallastuntureilla, Aakenustuntureilla ja Saariselällä

Vaivaiskoivu

VAIVAISKOIVU













Betula Nana
Abisko 08/2012

Vaivaiskoivu oli ennen Lapissa tärkeä polttoaine, sillä se palaa tuoreenakin. Se on myös Lapin maaruskan tärkeä osakas. Vaivaiskoivu kasvaa Pohjois-Suomessa kangasmetsissä ja tunturikankailla, mutta on Etelä-Suomessa yksinomaan suokasvi.

Abiskossa oli tunturimittari tehnyt tuntrikoivulle suuria tuhoja mutta vaivaiskoivu rehotti. Eikö maistu mittarille vai mikä lie?

Tunturipaju

TUNTURIPAJU













Salix glauca
Abisko 08/2012

Kasvi jota systemaattisesti vihaan ja inhoan. Vaelluspäivän ärsyttävin rehu. Kilometri pajukkoa helteessä tai sateessa murskaa sielun.

Pysty ja paksuoksainen pensas. Sen vanhat oksat ovat kaljuja, kun taas nuoret vuosikasvaimet ovat tiheä- ja harmaakarvaisia.  Muodostaa  pohjanpajun ja villapajun ) kanssa tunturialueella jokia ja puroja yleisesti reunustavia “harmaapajukoita”. Pohjanpaju kasvaa märillä paikoilla ja suosii kasvupaikkoja, joilla on virtaavaa tai ainakin aika ajoin vaihtuvaa vettä.

Tunturikohokki

TUNTURIKOHOKKI













Silene acaulis
Abisko 08/2012

Ja ei, nimi ei ole kirjoitusvirhe. Kohokki.

Monivuotinen ruoho. Patjamaisesti mätästävä.

Kukka: Teriö säteittäinen, vaaleanpunainen (harvoin valkoinen)

Tunturikohokki on hyvin sopeutunut elämään tunturipaljakan tuulen pieksämillä rinteillä. Maanmyötäinen, tiivis mätäs kerää auringon lämmön, mutta suojaa kasvia kuivattavilta tuulilta ja pakkaselta. Tunturikohokki saattaa saavuttaa vuosikymmenien iän ja kasvaa huomattavan kookkaaksi – jopa puoli metriä leveä patja saattaa olla lähtöisin yhdestä siemenestä ja ankkuroitua alustaansa yhden ainoan pääjuuren varassa.

Töppövilla

TÖPPÖVILLA













Eriophorum scheuchzeri
Abisko 08/2012

Muistuttaa Tupasvillaa, muttei muodosta mättäitä. Tämä oli lajinmäärityksen takana.

Suo-orvokki

SUO-ORVOKKI

















 Viola palustris
Abisko 08/2012
Jälleen keskellä yötä ohimennen huomattu kasvi.

Orvokkikasvi
Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Rönsyllinen, laikkumaisia kasvustoja muodostava.

Kukka: Teriö lievästi vastakohtainen, vaalean sinipunainen, 10–15 mm leveä

Lehdet: Tyviruusukkeena, ruodillisia

Etelä- ja Keski-Suomessa suo-orvokki kuuluu tavallisimpiin kosteikkokasveihin, mutta alkaa harvinaistua Oulun tienoilla. Sitä kasvaa kuitenkin Lapin tunturipaljakallakin kosteilla niityillä, rinnesoilla ja puronvarsilla.

Siniyökönlehti

SINIYÖKÖNLEHTI













Kuva huono, mutta siinä se on. Keskellä.

Pinguicula vulgaris 

Abisko 08/2012

Vesihernekasvi, monivuotinen ruoho

Tunnetuimpien lihansyöjäkasviemme kihokkien (Drosera) ja sukulaistensa vesiherneitten (Utricularia) tapaan yökönlehdet hankkivat ravinteita pyydystämällä hyönteisiä. Läheltä tarkasteltuna tyviruusukkeen lehtien yläpinta näyttää pisteiseltä. Nämä nystykarvat erittävät tahmeaa limaa saaliin vangitsemiseen ja entsyymejä sen sulattamiseen. Nystyjä on eniten lavan keskiosassa – jopa 25.000 kappaletta neliösentillä – ja kasvi pystyy ohjaamaan saaliinsa sinne kiertämällä lehden laitoja sisäänpäin. Parin päivän kuluttua hyönteisestä on jäljellä vain sulamaton kitiinikuori, siivet ja jalat. Sulattamistaan osista yökönlehti saa ennen muuta typpeä, jota sen kasvupaikoilla on muuten yleensä niukasti.

 



Sammalvarpio

SAMMALVARPIO













Cassioe hypnoides
Abisko 08/2012

Kanervakasveihin kuuluva monivuotinen varpu.

Kasvupaikka: Tuntureiden lumenviipymäpaikat

Sammalvarpio on tunturialueella paikoin melko yleinen, mutta siihen ei kukinta-ajan ulkopuolella juuri kiinnitä huomiota. Lajin versot muistuttavat nimensä mukaan sammalta, jopa siinä määrin, että kukkimattomana se maastoutuu täysin tunturin sammalkasvustoon. Oikeat sammalet eivät kuitenkaan koskaan kuki, ja kukkiessaan sammalvarpio on eräs kauneimpia tunturikasvejamme valkeine, suhteellisen kookkaine kukkineen.

HUOM!
Kukkimattomana vaatimattoman näköinen sammalvarpio pitää hallussaan jaettua Suomen putkilokasvien korkeusennätystä: se kasvaa maamme korkeimman tunturin Haltin huipulla 1328 metrin korkeudessa seuranaan vain riekonsara ja kivijäkäliä.

Ruusujuuri

RUUSUJUURI













Rhodiola rosea
Abisko 08/2012

Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Mätästävä

Kukinto tiheä, puolipallomainen viuhko.

Kasvupaikka: Tuntureiden joki- ja puronvarret, lumenviipymäpaikat, kallionhyllyt, vyörysoraikot.

Ruusujuuri on tyypillinen maksaruohokasvi tanakoine varsineen, mehevine lehtineen ja haihtumiselta suojaavine vahapeitteineen. Sen meikäläiset kasvupaikat ovat kuitenkin suhteellisen kosteita: rantatörmiä, lumenviipymiä ja vettä tihkuvia kalliopahtoja. Suomessa ruusujuuri on yleinen vain Luoteis-Enontekiön tuntureilla, niukempana sitä kasvaa muuallakin Käsivarren Lapissa, Utsjoen luoteisilla suurtuntureilla ja Muonionjokivarressa.

Ruohokanukka

RUOHOKANUKKA













Cornus Suecica
Halti 08/2011

Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko vaakasuora, rönsymäinen, ohut. Tiheitä kasvustoja muodostava.

Kukka: Kukinto kukkamainen, tyvellä 4 terälehtimäistä, valkoista ylälehteä

Lehdet: Vastakkain, lyhytruotisia–ruodittomia. Lapa puikea–soikea, silposuoninen, ehytlaitainen, alta sinivihreä

Kasvukauden päätteeksi ruohokanukka kehittää punaisen, usein sinipunaisen sävyisen ruskan. Etenkin pohjoisessa se on tärkeimpiä maaruskan komponentteja, sillä laji on siellä yleisimmillään ja runsaimmillaan. Ruohokanukan levinneisyyttä rajoittavat ilmastotekijät: laji vaatii mereisen kosteahkoja olosuhteita tai viileää ilmastoa, jossa haihtuminen on vähäistä. Lapissa laji on ylivoimaisesti runsain Kilpisjärven hyvin mereisillä seuduilla, mantereisemmissa osissa se on enimmäkseen soiden, rantojen ja jokilaaksojen kasvi. 

Punakko

PUNAKKO













Bartsia Alpina
Abisko 08/2012

Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Puoliloinen.

Korkeus: 10–30 cm. Varsi haaration, tumman sinipunainen, karvainen.

Kukka: Kukat yksittäin tukilehtien hangassa

Punakon levinneisyyden painopiste on Lapissa. Pohjoisten kasvupaikkojensa alkuperäisiä asukkaita lajin sinipunainen olemus on innoittanut saamenkielisiin nimiin gádderuosta, ’rantaruoste’ ja jaegge áhput, ’suomustakasvi’. Usein kasvupaikat ovatkin kosteahkoja, mutta kyllä punakon saattaa löytää tunturikankailtakin.

Poimulehti

POIMULEHTI

















Alchemilla-suku
Riksgränsen 08/2012
Kuvassa oletettavasti Tunturipoimulehti, varmuus tähän hankala sanoa. Päätelty kasvupaikan perusteella.

Poimulehti, jota luullaan usein yhdeksi lajiksi, jakautuu itse asiassa kymmeniin ns. pikkulajeihin. Kehitys on johtanut lukuisiin vähäisin, mutta pysyvin tuntomerkein toisistaan eroaviin linjoihin. Suvulleen kasvi on helppo tuntea, mutta pikkulajien erottaminen toisistaan vaatii paljon opettelua.
Poimulehtien tärkeimmät erot ovat lehtilavan muoto, laidan hampaiden lukumäärä, tiettyjen versonosien karvaisuus ja väri.

Poimulehtien komeat, piparkakkumaiset lehdet ovat hyvin koristeelliset, ja niitä on alkanut näkyä myös koristeistutuksissa. Lehtien tyvipuolen suppiloon kertyy usein kimaltelevia vesipisaroita sateen jälkeen. Pisaroita voi muodostua ilman sadettakin: varsinkin kostealla tai sumuisella säällä haihtumista ei tapahdu, jolloin osa kasvin maasta imemästä vedestä pisaroi ulos lehtihampaiden pienten vesirakojen kautta. Keskiajalla alkemistit arvelivat, että neste saattaisi olla kaivattu quinta essentia, viides elementti, itse elämänvoima, joka parantaisi sairauksia, soisi ikuisen nuoruuden ja muuttaisi kullan raudaksi. Poimulehtien tieteellinen nimi muistuttaa yhä alkemistien haaveista ja turhista ponnisteluista.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pohjanriidenlieko

POHJANRIIDENLIEKO














Lycopodium annotinum
Abisko 08/2012

Hyvin omaleimaisen näköinen, "miniatyyrikuusi". Kasvi josta yllättävän vähän tietoa, miksi lie näin?

koko:  5-15 cm korkeita.


Levinneisyys: Pohjois-Suomi, yleinen Pohjois-Lapista Koillismaalle, harvinainen Peräpohjolassa ja Pohjois-pohjanmaalla.

 

Pikkutalvikki

PIKKUTALVIKKI














Pyrola Minor
Abisko 08/2012

Kuva ylivalottunut, kuvaajan vika. Minun.

Maarönsyllinen monivuotinen ruoho.

Vaatii viihtyäkseen kohtuullisesti kosteutta. Laajimmat ja yhtenäisimmät kasvustot ovat ravinteikkaissa, soistuneissa metsissä, korvissa, suonlaitamilla ja rantojen vesijättömailla. Kuivien metsien vallitsemilla seuduilla pikkutalvikin voi löytää kuoppien tihkuisilta pohjilta. Lapin tuntureilla pikkutalvikki kurkottaa hieman paljakan puolellekin, mutta ehtii pohjoisrajoillaan kukalle vasta loppukesällä ja tuottaa siemeniä vain erityisen suotuisina vuosina.

Nurmitatar

Nurmitatar














...siis ei tartar.

Bistorta vivipara
Abisko 08/2012

Kasvumuoto: Monivuotinen, lyhytjuurakkoinen ruoho.

Korkeus: 10–30 cm. Varsi pysty, haaraton, kalju.

Kukka: Säteittäinen, n. 3,5 mm pitkä. Valkoisessa–vaaleanpunaisessa kehässä yleensä 5 lähes tyveen asti erillistä, leveää, pyöreäkärkistä lehteä.

Lehdet: Päältä kaljuja, alta karvaisia ja harmaanvihreitä. Ruusukelehtiä vähän (1–3), pitkäruotisia. Lehtilapa suikea–soikea, pyöreätyvinen. Varsilehdet ruodittomia tai lyhytruotisia, kierteisesti.

"Vivipara" tarkoittaa "eläviä poikasia synnyttävää", Nurmitatar lisääntyy itusilmujen avulla ja tavallaan "kloonaa" itseään.  


Nurmitatarta on huonoina aikoina käytetty hätäravintona. Sen juuret sisältävät hiilihydraatteja ja lehdissä on runsaasti C-vitamiinia. Kasvin juuri on kiemurainen ja Ruotsissa nimi onkin ‘ormrot’, suomennettuna käärmejuuri. Suomessa nurmitatar kasvaa vielä pohjoisen tunturipaljakoillakin, näin näemmä myös Ruotsissa.

Nurmilauha

Nurmilauha


















Deschampsia cespitosa
Riksgränsen 08/2012

Heinäkasvi joka kasvaa yleisesti "tuppaissa" eli voimakkaissa mättäissä. Tekee paikoitellen vehreiden tasamaiden kulkemisen tuntureiden notkelmissa tuskaisaksi. Kasvaa jopa metrin mittaiseksi.

 

Norjanjäkkärä

Norjanjäkkärä














Gnaphalium Norvegicum
Abisko, Kungsleden 08/2012

Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho

Korkeus: 15–30 cm. Varsi haaraton, tiheään vaaleakarvainen.

Kukka: Kukat muodostavat n. 5 mm pitkiä, kehtosuomujen suojaamia mykeröitä. Mykerön laitakukat puuttuvat; kehräkukat ruskeita, torvimaisia, pieniä.

Lehdet: Kierteisesti, pystyjä, suurimmillaan varren puolivälissä

Yleensä pintaa verhoaa harmaa karvanukka.

Norjanjäkkärä suosii selvästi kosteampia kasvupaikkoja lumenviipymillä, kosteilla niityillä, pajuviidoissa, korvissa ja lehdoissa. Yleisimmillään se on tunturipaljakalla ja paikoin metsänrajan alapuolella koivuvyöhykkeessä. Havumetsävyöhykkeessä sitä on harvinaisena jokivarsien kasvina Kainuussa asti, eteläisimmät kasvupaikat ovat Oulujärven pohjoispuolella.

Tämä yksilö oli jokivarressa, keskellä taatusti tiheintä koivikkoa mitä olen koskaan kulkenut.

Nokkonen

Nokkonen














Urtica Dioica
Saana 08/2011

Koska kyseessä oli Saana-tunturin juuren lehdossa kasvava nokkonen, ei varmuudella pysty arvioimaan onko kyseessä etelännokkonen vai pohjannokkonen. Kumpikin veikkaus on yhtä mahdollinen.

Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakollinen. Tiheitä kasvustoja muodostava.

Korkeus: 30–150 cm. Varsi haaraton, poltinkarvainen.

Tämän kasvin vain oppii tunnistamaan jo pienellä iällä. Tämänkin löysin vaellusshortseissa, kiitos siitä.

Närvänä

Närvänä














Sibbaldia procumbens
Halti 08/2011

"Jos tunturilla kompastut närvänään, lyöt pääsi, joudut Nirvänään."
- Sanaleikkinä huono, mutta tunturissa verensokeri matalalla kerrassaan hervoton.

Kyseessä hyvin matala monivuotinen ruohokasvi. Korkeutta vain 3-10 cm.


Närvänän tyypillisiä kasvupaikkoja ovat lumenviipymät, tunturien pohjoisrinteiden notkelmat ja painanteet, joilta lumi sulaa vasta myöhään kesällä. Lyhimmän osan paljaana oleva lumenviipymien ydin kelpaa vain leville ja sammalille, mutta laidoilla närvänän nöyrän maanmyötäinen olemus verhoaa maanpintaa. Jos muut kasvit eivät varjosta, närvänä voi kyllä kasvaa kuivemmillakin paikoilla, esimerkiksi sorapohjaisilla niittymailla tai poropolkujen varsilla.

Metsätähti

Metsätähti














Trientalis Europaea
Abisko 08/2012

Metsätähti kasvaa Saaristomeren kalliokedoilta Lapin tunturipaljakoille ja on erityisen yleinen tuoreissa ja lehtomaisissa kangasmetsissä. Aniharvalla toisella meikäläisellä kasvilla on yhtä laaja levinneisyys.

Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko ohut, suikertava, monijuurinen.

Korkeus: 5–20 cm. Varsi haaraton, kalju.

Kukka: Teriö säteittäinen, ratasmainen, valkoinen tai joskus vaaleanpunertava

Henkilökohtainen suosikkini. Ei sille mitään voi, nätti se on.



Metsäkurjenpolvi

Metsäkurjenpolvi


Geranium Sylvaticum

Riksgränsen 08/2012, retkeilymajan takapiha

Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko vankka, vaakasuora

Korkeus: 25–50 cm. Varsi liereä, pystyhaarainen, tyviosasta pitkä-, ylempää lyhytkarvainen.

Kukka: Säteittäinen, 15–35 mm leveä  Terälehtiä 5, tumman sinipunaisia, punaisia tai valkoisia, kukat useimmiten pareittain (joskus useampia yhdessä) lehtihangoissa tai verson latvassa.

Lehdet: Tyviruusukkeena ja varrella vastakkain. Tyvilehdet pitkäruotisia, varsilehdet lyhytruotisia

Kasvupaikka: Lehdot, tuoreet ja lehtomaiset kangasmetsät, puronvarret, rantapensaikot, niityt, pientareet.
 
Kaikista kasvupaikoista parhaiten kai sana pientare kuvaa tätä löydöspaikkaa. Retkeilymajan takapihalla vaelluksen jälkeen kahvia keittäessämme sattumalta osui silmiin.


Lumileinikki

LUMILEINIKKI
















Ranunculus Nivalis
Abisko 08/2013

Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho.

Korkeus: 6–15 cm, hedelmävaiheessa jopa 25 cm. Varsi pysty, yleensä haaraton, heikosti särmikäs, yläosasta harvaan ruskeakarvainen. Tyvellä 2–3 cm pitkiä lehtituppia.

Kukka: Teriö säteittäinen, tummankeltainen, 18–28 mm leveä; terälehtiä 5, verholehtiä pidempiä. Verholehtiä 5, tiheään ruskeakarvaisia, pitkään säilyviä. Kukkia 1–2, yksittäin varren päässä. Kukinta-aikaan lumileinikki on vain reilun kymmenen sentin korkuinen, mutta sen kukka on monien tunturilajien tapaan huomattavan suuri kasvin kokoon nähden

Lehdet: Kierteisesti, tyvilehtiä 1–5, pitkäruotisia, varsilehtiä 1–3, ruodittomia. Tyvilehtien lapa munuaismainen


Suomessa ei ole varsinaista arktista tundraa, mutta Lapin tuntureilla on laajoja paljakka-alueita metsänrajan yläpuolella. Sama asia on myös Ruotsin Lapissa. Kyseinen yksilö löytyi yli 1700m korkeudesta, läheltä jäätikköpuron virtausta.

Apuvälineistö!

Niin.
Milläpä keinoin keskellä tiettömiä taipaleita kasveja tunnistetaan?
Jos käytössä olisi ollut loistava mobiilisovellus NatureGate (linkki: http://www.luontoportti.com/suomi/en/), tai siis pikemminkin jos kyseisillä alueilla matkaviestimet edes joten kuten toimisivat, olisi tunnistaminen helppoa ja nopeaa.

MUTTA! Kyllä se niin on että rinkan taskussa kulkeva kasviopas toisella kotimaisella, eli toisen vaellusmaan omalla kielellä, on verraton peli. Eikä tarvitse edes laturia.

Käyttöopastus: Avaa, etsi, lue.
Och samma på svenska.